Valmentajat

Anssi SalonenMarjut HelvelahtiAnni Kinttu
Harri Mielonen, Lehtori/tiimivalmentaja,
Karelia-ammattikorkeakoulu

Työskentelen tällä hetkellä Karelia-ammattikorkeakoulun Y-akatemiassa tiimivalmentajana. Olen innovatiivinen sarjainnostuja ja omaan omakohtaista kokemusta myös yrittäjänä toimimisesta. Lähellä sydäntäni ovat kaikenlainen innovaatiotoiminta, toiminnan kehittäminen ja uuden luominen. Taustaa minulla on media-alalta useiden vuosien ajalta. Yrittäjänä toimimisen lisäksi olen tehnyt freelancerina monikameratuotantojen ohjausta, musiikkivideota, mainostuotantoja sekä dokumenttia. Valmentajan filosofiaani kuuluu vahva haastaminen ja tahto löytää suurin mahdollinen potentiaali sekä ideasta että valmennettavasta. Ja mikään ei mielestäni ole mahdotonta, kunnes toisin todistetaan.

Anssi Salonen
Anssi Salonen, yliopistotutkija, UEF

Olen teknologiakasvatuksen yliopistonlehtori, vaikka tällä hetkellä työskentelen teknologiakasvatusta ja luonnontieteitä soveltavan, monitieteellisen (STEAM) eheyttävän opetuksenopetuksen yliopistotutkijana Itä-Suomen yliopistolla. Tarkastelen työssäni teknologiaa laajasti sen eri asteilla rautakangesta nanoteknologiaan. Erityisen lähellä sydäntäni ovat ihmisten oppiminen yrittäjyyshenkisestä näkökulmasta. Tutkimukseni keskittyy laaja-alaisten teknologisten taitojen ja valmiuksien, luovan suunnittelun ja kekseliäisyyden sekä yhteistoiminnallisen ongelmanratkaisutaitojen kehittämiseen tulevaisuudessa. Viime aikoina entistä tärkeämmäksi olen kokenut koulutuksen, yritysten ja yhteisöjen tuomisen yhteisten tavoitteiden äärelle, ja sitä kautta myös pohtimaan uusia yritysideoita ja -mahdollisuuksia.

Marjut Helvelahti
Marjut Helvelahti, yrittäjyyden lehtori, Riveria

Olen mahdollistaja, tiimivalmentaja ja koulutukseltani kauppatieteiden maisteri ja akateeminen pienyrittäjä sekä yrittäjyyskasvatuksen pedagogi. Työskentelen ProRiveriassa, joka on Riverian Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän yrittäjyyden oppimisympäristö. Intohimoni yli 20 vuoden ajan on ollut yrittäjyyden edistäminen ja yrittäjyyskasvatus sekä yrittäjämäisen asenteen valmennus. Oma sivutoiminen yritykseni painottuu yrityksen talouspuoleen ja liikeideoiden kirkastamiseen. Yrittäjyyden lehtorin työssäni parasta on ehdottomasti opiskelijoiden ja ihmisten valtaisa potentiaali ja uskomattomat ideat. Mielestäni on hienoa, lähes etuoikeutettua, kun olen saanut ja saan nähdä työssäni uuden yrittäjyyden syntymistä. Unelmani on, että jokainen opiskelija, jokainen ihminen, saisi oppia uusia asioista ja kehittää itseään, niin että vie eteenpäin omaa ideaansa, omaa juttuaan, unelmaansa, joka saa muuttua ajan kuluessa.

Anni Kinttu
Anni Kinttu, historian ja yhteiskuntaopin lehtori, Joensuun Lyseon lukio

Koulutukseltani olen FM (Suomen historia) ja KTM (taloustiede) Jyväskylän yliopistosta. Tällä hetkellä työskentelen lyseon lukiolla historian ja yhteiskuntaopin lehtorina ja vastuullani on ollut IB-historian opetus. Ensi lukuvuonna tulen opettamaan Business Managementia ja vedän lukiossamme alkavaa sijoittajakoulua. Yrittäjämäinen asenne on tullut vahvasti agendalle uudessa lukion opetussuunnitelmassa ja yrittäjyyden opettaminen kaikkine osa-alueineen onkin lähellä sydäntäni.  Odotan tulevasta kilpailusta mahtavaa kokemusta ja oppilaitosyhteistyön syventämistä Joensuun alueella.

Designed by Kuulas Unit OSK.